torstai 29. maaliskuuta 2012

Coffee

Niinhän sitä sanotaan, että hulluilla on halvat huvit ja idiooteilla ilmaset, mutta aika vähästä tämäkin mökkihöperö osaa iloita.

Heti kun tulin Majataloon ja kuulin, että ohjaajani oli ostanut valmiiksi ruokaa, mielessä oli ajatus "hitot ruoasta, kunhan siellä on kahvinkeitin ja kahvia". Tutkailin siis ruokakaappeja ym. eikä kahvia näkynyt. Kiroilututti. En ees tiennyt siinä vaiheessa, että missä on lähin kauppa ja ei huvittanut lähteä hortoilemaan. Jonkin ajan kuluttua kuitenkin tajusin, että onhan täällä kahvia, se paketti vaan on jääkaapissa. Ei ihan ensimmäinen paikka, mistä lähtisin sitä etsimään.


Pääasia siis, että kahvia löytyi. Pakettia tutkiessa huomasin, että siinä on merkintä "after opening,transfer contents to a sealed container and store in the refrigerator to maintain freshness". Selevä juttu, laitetaan sitten sumpit jääkaappiin. En vieläkään muista aamupöpperössä aina, että missä se paketti oikein on, vaikka oon kohta juonut jo puoli pakettia. Ohop.

Ja miten pieni voikaan yksi kahvinkeitin olla. Siis onhan Suomessakin just noita samantyylisiä pikkukeittimiä, joissa maksimi on se sama 4 kuppia. 4 kuppia? Öh, hyvä että sillä saa itsensä aamulla hereille (ei se kai auta kun olla iloinen siitä, että maksimi ei ole 2 kuppia. Ketuttas keittää aamulla kaksi eri pannullista kahvia).

No niin ja se iloaihe siis. Se ei ollut kahvin säilytyspaikka, eikä kahvinkeittimen pienuus vaan suodatinpussit! Siis kattokaa nyt minkä mallisia ne on!



 Okei, noita saattaa olla Suomessakin, mutta ite en oo ikinä nähny tuollasia. Piti ensin ihan miettiä, että tarvitseeko tuohon edes suodatinpussia kun siinä on vaan sellainen pyöreä kippo, johon kahvinpurut laitetaan, eikä täällä ollut valmiina kuin sellaisia "normaaleja" suodatinpusseja. Järki kuitenkin kolkutteli jossain päin päänuppia ja osasin jopa taitella perussuodatinpussin tuohon.



 Joojoo, pakko repiä ilonaiheensa pienestä kun ei ole seuraa iltaisin. Viikon päästä tulee ne uudet harjoittelijat tänne, saa nähdä millainen mökkihöperön ne saa vastaansa kun vietän täällä vielä viikon illat yksinäni..


Miut siis tunnetaan Suomi-tyttönä täällä. Joidenkin on hankala sanoa miun nimi, joten jos kuulen jonkun epämääräinen huudahduksen, joka saattaa olla mitä vain Jonan ja Enan välimaastosta, niin luultavasti jollain on asiaa miulle. 

Viikonloppuna pääsen varmaankin käymään keskustassa ja saan laitettua kuvia siitäkin tänne!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti