sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Uudet maisemat ja uudet kuviot!

G'Day mates!! Tässä vaiheessa voisin varmaan jo sanoa, että long time no seen. Nettiyhteydet on edelleen aika huonot, mutta puhelimen data sentään toimii jotenkin.  Taisin Darwinissa ollessa kirjoittaa tänne noinkin monesti kuin yhden kerran, vaikka oltiin siellä pari kuukautta, hiphei ja hupsista. Maisemat on siis taas vaihtunu ja vähän seikkailtu matkan varrella. Darwinista ei oikein löytyny töitä ja kun pätkä/osa-aikahommilla ei hirmusesti tienaa, niin siinäpä onkin jo tarpeeksi syytä jatkaa matkaa.

Tällä hetkellä ollaankin siis Broomessa, joka on ihan mukava pikkukaupunki. Vasta Broomeen tullessa, 4, 5 kuukauden reissaamisen jälkeen päästiin/jouduttiin kokemaan hostellielämä. Jotenkin ollaan vaan aina vältetty hostellit, vaikka ne on tosi hyviä paikkoja tavata uusia ihmisiä ja tutustua muihin reissaajiin.

Mie olin valmistunu ettimään töitä aika kovasti, koska työpaikat on niin kiven alla täälläkin, mutta sattu hyvä tuuri ja sain kokopäivätyön ilman ensimmäistäkään hakemuksen jättämistä!! Olin maanantaina tekemässä aamupalaa hostellin keittiöllä kun joku ranskalainen tyttö tuli koputtamaan olkapäätä ja kysyi haluanko töitä. Pihalla seiso yks mies, joka etti toimistotyöntekijää ja siellähän mie nyt nakotan ma-pe klo 9-17 :D (en kyllä jaksais olla koko eläämu töissä toimistolla. Ysistä viiteen on ehkä se paskin päivätyöaika miulle, koska heräisin mieluummin aamulla aiemmin ja oid töiden jälkeen aikaa enemmän. Täällä laskee aurinko jo puol 6 nii eipä tarttee sitten paljoo nähdä aurinkoa viikolla. Mutta ei pidä valittaa, onpahan töitä:)) se tyttö ois voinu hakee kenet tahansa, mutta mie olin lähin ja tuurilla olin just siinä! Työpaikkana on siis tilitoimisto, mie vastaan puhelimeen ja sovin tapaamisia ja soittelen ite joka paikkaan. Jotenkin tosi omituista, että sain sen paikan, koska eihän miulla oo mitään kokemusta toimistotyöstä, eikä miulla ollu hajuakaan miten esim. veronpalautusasiat tapahtuu Australiassa, hyvä kun tajuan mitään mistään verojutuista kotumaassakaan :D Monet on ihmetelly miten sain tälläisen homman kun niin  moni ois mieluummin toimistolla kun esim. kuuraamassa hostellien vessoja. Eli vaikka välillä onkin tylsää niin ehkä pitää olla vaan ilonen, että sai tämmösen paikan! Hyvää harjotusta kielitaidolle ainakin ja muutenkin uutta työkokemusta. Pitäis olla useamman kuukauden homma, eli nytpä sit ollaan täällä jonkun aikaa :D mietittiin jo, että menee hankalaksi jos ei saa töitä, koska etelämmässä on tosi kylmää, yöllä paria astetta niin ei ois kiva telttailla semmosissa keleissä. Pari yötä ennen Broomea oli jo tosi viileitä kun paleli yöllä vaikka oli pitkät housut ja paita + silkkimakuupussi + makuupussi.Täällä Broomessa on muutenkin viileämpää kun Darwinissa, mutta päivällä on vielä kivan lämpöstä. Tässä on vieressä semmonen maailmankuulu ranta nimeltä cable beach ja siellä menee joka ilta pitkin rantaa parikymmentä kamelia, joiden selässä turistit istuu ja kattoo auringonlaskua. Rannalle pääsee myös ajamaan autolla ja ja jotkut illat meneekin siellä auton vieressä istuen, parin kaljan kanssa auringonlaskua katsoen :DJari etsii töitä, sillä ei vieläkään oo oikein työmotivaatiota, mutta miun palkalla päästään jo hyvin eteenpäin ilman että tarttee tuhlata matkakassaa.

Eilen vaihdettiin hostellia, koska eka hostelli oli aika hintava siihen nähden, että millanen läävä se suoraan sanottuna on. Eli jos joku mahdollisesti etsii hostellia Broomesta niin elä nyt hyvä immeinen mene Cable Beach Backpackers-nimiseen paikkaan, vaan valkkaa Beaches of Broome! Ollaan nyt siis jälkimmäisessä, joka on tosi siisti ja hintaan kuuluu sellanen simppeli aamupala. Ja parasta on se, että tää on vielä halvempi kun eka hostelli (nojoo, mutta 2 $/viikko halvempi, mutta silti :D). Jouduttiin menemään eri huoneisiin kun ei ollu tilaa samassa, mutta eipä se haittaa. Jari ei ainakaan valita kun se nukkuu kuuden hengen huoneessa ja se on ainoa mies siellä.. :D

Mutta siinäpä jotain kuulumisia, nyt mie jatkan sunnuntain viettoa vapaapäivän merkeissä ja jatkan auringonottoa uima-altaalla ;) Kerta viikolla ei oo aikaa olla valosaan aikaan ulkona, niin asia pitää korjata perusteellisesti vapaapäivinä!

Loppuun vielä muutama kuva, jos vaan puhelin suostuu ne laittamaan tänne:


Kemeleitä!!

Auringonlaskua Darwinissa :)


Pikkulisko!


Yritän nyt päivittää blogia aiempaa useammin, kiitos vaan kärsivällisille vakkarilukijoille kun ootte jaksanu käydä tsekkaamassa blogia, vaikka meininki on ollu hiljasta kun huopatossutehtaalla :) ja laittakaahan kommenttia, mistä haluatte kuulla juttuja lisää ja muutenkin kommenttiboksissa on aina tilaa :) Ciao!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti