keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Monkey Mia ja pari sekopäätä

Exmouthista matka jatku siis kohti Monkey Miaa. Oltiin taas yksi yö jossain rest arealla, koska matkaa niiden välissä on reippa 900 km. Monkey Miaan mennessä oli taas kerran aika huikeita maisemia ja yksi nähtävyys siellä on Shell Beach. Shell Beach on taas nimensä mukainen, eli se on siis simpukankuoriranta, jossa ei ole yhtään hiekkaa. Ei yhtään. Koko biitsi on vaan pienenpientä vaaleaa simpukankuorta, kuin omituista? Oltiin kuultu biitsistä jo aiemmin ja jotenkin mie oletin, että kuoret ois ollu jotain isompia :D Ei siellä kyllä tehny mieli kävellä hirveesti paljain jaloin, oli nimittäin aika teräviä simpukoita kuitenkin, eikä hiekkaa sieltä ei löytyny mistään.









Ei kuitenkaan nyt jääty hirmusesti kattelemaan siellä paikkoja vaan suunnattiin kohti Monkey Miaa. Monkey Miassa on yksi resortti, jossa on tarjolla monenlaista majoitusta "luksusmökeistä telttapaikkoihin". Se on myös luonnonpuiston alueella, joten jos haluaa mennä resortin puolelle, pitää maksaa 11$ sinne pääsystä. Meillä oli ideana kuitenkin olla yötä siellä, eli eikun taas pulittamaan se maksu, koska muita majapaikkoja siellä ei ole. Yllätysyllätys otettiin tottakai se halvin mahdollinen vaihtoehto, eli teltta pystyyn sellaselle nurmialueelle. Aika äkkiä saapumisen jälkeen suunnattiin rannalle, josta löyty tämmösiä otuksia..



Eli aika perkeleen kokosia pelikaaneja :D Kattokaa nyt miten pieniltä nuo lokit näyttää niiden vieressä?! Pelottavinta noissa oli ehkä nuo mulkosilmät, mutta vaarattomia otuksiahan ne oikeasti on. Siellä ne vaan tepasteli ja kovasti koittivat pummia kalastajilta perkuujämiä. Vähän ajan päästä bongattiinkin se juttu, minkä takia Monkey Miaan oli päästävä:


SIELLÄ ON VILLIDELFIINEJÄ!! Huomattiin niitä muutamia illalla, mutta niitä näkee paljon enemmän aamuisin, kun resortin työntekijät antaa niille muutamia kaloja. Delfiinit on siis villejä, elävät vapaasti, mutta saavat vähän ruokaa aamuisin, joten aika usein ainakin muutama delfiini tulee silloin hakemaan hieman aamupalaa.



Aamulla mentiin sitten 7.30 rannalle ja toivottiin näkevämme edes muutama delfu. Jonkin aikaa siitä saikin odotella, mutta tulihan niitä sieltä!




Jotenkin oli aika häkellyttävää, miten lähelle ne tulee. Ensin seisottiin rannalla odottelemassa delfiinejä ja sitten kun niitä tuli muutama paikalle, saatiin siirtyä seisomaan veteen. Delfiinit ui ihan vieressä ja tottakai ne seuraa ohjaajaa, koska ne tietää, että sieltä saa ruokaa. Delfiinit saa siis korkeintaan 1 - 1,5 kg kalaa aamuisin per pyrstö, mikä on murto-osa siitä, mitä niiden pitää saada päivässä. Ohjaajan mukaan keskikokoisen delfiinin pitää metsästää n. 15 -20 kg kalaa päivässä, ja koska delfiineistä ei ole tarkoitus tehdä mitään kotieläimiä, ne saavat vain muutaman kalan. Delfiineistä vielä sellainen omituinen fakta, että niin kuin ihmisetkin, delfiinit tarvitsevat noin 8 tuntia unta vuorokaudessa. Ne ei kuitenkaan nuku sitä yhtä pötköä, vaan ne saattaa vetää vartin tai puolen tunnin päikkärit useasti vuorokaudessa. Noissa vesissä liikkuu myös haita, joten ne torkkuu muutenkin "toinen silmä auki" jatkuvasti, ettei pääse vaara yllättämään.

Joskus aiemmin yleisö on saanut mennä veteen pidemmälle ja kosketella delfiinejä, mutta siitä käytännöstä on luovuttu jo pitkä aika sitten. Parempi näin, koska oli jo tosi hieno kokemus saada nähdä luonnossa eläviä delfiinejä noin läheltä :)

Mamma ja poikanen :)





Riemuääliö.


Joka aamu on kaksi syöttökertaa, jolloin osa yleisöstä pääsee antamaan kalan jollekin delfiinille. Siellä on 4 vapaaehtoistyöntekijää joka aamu, jotka tuovat ämpärin, jossa on kalaa yhdelle delfiinille kerrallaan. Ihan jees vapaaehtoistyö, miekii voisin tuollasta tehä :D Ensimmäisellä syöttökerralla yritin olla nopea ja huitoa, että pääsisin sinne, mutta eipä tärpännyt. Toinen syöttökerta oli klo 9.30, ja meidän piti lähteä alueelta 10.00, mutta pakkohan se oli jäädä ja koittaa uudestaan. Ja sitten pääsin antamaan kalan yhdelle, jee! Tottakai hämmennyin kun vapaaehtoistyöntekijä kysy haluanko mennä (se varmaan vaan näki miun epätoivosen ilmeen jo ekalla syöttökerralla ja päästi säälistä sinne nyt), niin annoin sen kalan delfulle niin vauhdilla, että Jari ei ehtiny kuvaamaan sitä :D




Delfiinien syötön jälkeen pitikin sitten lähteä Monkey Mian alueelta pois, koska oltiin jo nähty siellä mitä haluttiin. Ajeltiin Denhamin kautta tutkimaan lisää Monkey Miaan vievää aluetta. Hienoja maisemia, ei voi muuta sanoa :)



Kröhöh. Reissussa sekoaa helposti. Aurinkolasit hajos, niin herra otti molemmat linssit pois ja korjas halkeaman laastarilla. Ihan normaalia?


Haluttiin olla vielä toinen yö Monkey Miaan menevällä alueella, niin mentiin Denhamiin ja varattiin yksi paikka yhdeltä "leirintäalueelta", joka on siis vain aluetta, jossa voi viettää sillä luvalla yön. Ei vesihanoja, ei vessaa, ei mitään. Sepä ei meitä haitannu ja oli ehkä makeimmat maisemat ikinä. Yö taisi maksaa huimat 10$, eli ei ollenkaan paha!


Ahahahaaa, partavaahtomainos vai? :D






Ei yhtään huonommat maisemat viettää iltaa auringonlaskua katellessa :)




Kemmukaveri!
Seuraavana aamuna lähdettiin taas ajelemaan, poikettiin samalla vielä yhdessä "nähtävyyspaikassa". Nuo mököt allaolevissa kuvissa on jotain ikivanhoja fossiileja, tai niiden jäännöksiä. Ilman noiden fossiilien olemassaoloa, maailmassa ei ilmeisesti olisi edes ihmisiä. Tai niin ainakin kylteissä väitettiin :D




Monkey Mia oli siis hieno kokemus! Hienompaa ois kyllä ollut, jos delfiinejä ois voinut nähdä muuallakin kun resortin alueella, mutta tottakai tuollainen houkuttaa ihmisiä paikalle ja tottakai siitä pitää jonkun ottaa hyöty irti. Hienoja maisemia, mahtavia otuksia ja muutenkin upea paikka. Eli sinnekin kannattaa suunnata, jos mahdollista! 

Nii ja ei se Jari oo ainoo, jolla meinas pälli levitä reissussa.. Noissa rilleissä on pakko olla jotain omituista, että ne sai meidät käyttäytymään näin :D


ps. meidän Australian reissu on aika loppusuoralla. Heti kun saadaan meidän uskollinen ratsu, eli Mitshu myytyä, niin buukataan lennot kohti Aasiaa. ÄÄÄÄ emmie vielä halluu lähtee tiältä?! :D

lauantai 26. lokakuuta 2013

Exmouth

Holaaa!!


Broomesta lähdön jälkeen meillä oli yhtenä must see -paikkana Exmouth. Exmouth on sellainen niemeke tai miksikä sitä nyt sanoisi (kattokaa google mapsista, hahmotatte varmasti paremmin kun miun selityksistä :D), jossa toisella puolella on pieni Exmouthin kylä, josta löytyy kaikkea polttoaineesta turistimajoituspaikkoihin ja toisella puolella on luonnonpuisto, josta löytyy tosi makeita maisemia. Meitä ei siis kiinnostanu hostellielämä, vaan haluttiin mennä Cape Rangen luonnonpuistoon cämppäilemään.


Luonnonpuistossa on useita leirintäpaikkoja, koska siellä (niinkun ei missään muuallakaan Australiassa ja erityisesti Länsi-Australiassa) ei saa telttailla/leireillä missä tahansa. Exmouthiin tullessa käytiin visitor centressä kysymässä vapaita leirintäpaikkoja, tosin vierailijakeskuksen ovessa oli heti lappu ”Cape Rangessa ei ole vapaita leirintäalueita juuri nyt”. Noo, pakkohan se oli varmistaa kuitenkin, koska ei paljoo kiinnostanu ajaa ensin sinne asti ja joutua sitten majoittumaan jossain hostellissa alueella, jossa ei varsinaisesti ole mitään nähtävää kun kaikki hienot paikat on luonnonpuiston puolella. Asiakaspalvelu centressä ei mitään päätähuimaavaa ollut, mutta muutaman mutkan kautta saatiin "täysistä leirintäalueista" huolimatta varattua leiripaikka! Lähdettiin ajelemaan kohti Cape Rangea ja saatiin mukava pikkuleirialue, jossa biitsi oli ihan vieressä.






Meidän viereisellä paikalla oli houstit, eli heille maksettiin kolmen yön majoitus ja saatiin hyviä vinkkejä. Cape Rangessa on siis useita erilaisia rantoja, joissa osa soveltuu uimiseen ja osa snorklaamiseen. Oltiin kerrankin liikkeellä just oikeana päivänä, koska n. 15 km päässä meidän leiripaikasta olevalla Oyster Shack-nimisellä paikalla oli juuri siihen aikaan vesi tarpeeksi korkealla, että siellä pystyy snorklaamaan nyt, eikä esim. seuraavana päivänä. Mepä laitettiin siis teltta paikalleen ja hypättiin autoon ja eikun snorklausmestoja päin!

Pakko sanoa, että ihan mielettömän hienot maisemat odotti kyllä snorklauspaikalla. Turkoosia vettä, ahjaaaaa! Sinällään ei ollu mikään paras mahdollinen snorklauspäivä, koska tuuli niin paljon, että oli hankala yrittää pysyä paikallaan kun aallot vei mukanaan, ja aika monesti oli tosi lähellä korallikiveen kapsahtaminen. Vesikin oli aika viileää, mutta nehän unohtu taas kun pääsi kattelemaan merenalaista elämää. Se on kyllä ihan toisenlainen maailma, aivan täysin epätodellista miten hienoja kaloja ja muita öttiäisiä siellä oikein menee. Merimakkaroitakin oli joka puolella :D Jaksettiin taistella ehkä puoli tuntia aallokkoa vastaan, mutta siinäkin ajassa ehti ihan hyvin tuijotella fisuja ja korallia.
 








Snorklauspaikasta ehkä 5 km ylöspäin on yksi biitsi nimeltä Turqoise Bay. Nimestä voikin päätellä, että miltä siellä näyttää..




Turqoise Baylla voi myös snorklata, mutta siellä pitää olla vielä varovaisempi vedessä, koska lahden reunoilta kulkee jopa vaarallisen voimakkaita virtoja syvemmälle päin. Snorklattiin kuitenkin sielläkin, ja siellä nähtiin koko reissun aikana ainoa villinä elävä rausku! Kun huomasin sen, koitin kovasti viittoa ja osoitella Jarille sitä, mutta eipä se tajunnu. Piti varmistaa myöhemmin että "näitkö sie sen rauskun?!" ja uida sitten takaisin sen kohdalle. Se oli sellanen hiekanvärinen, ehkä 30 senttiä halkaisijaltaan + 15-20 cm häntä. Pikkusen hyvin maastoutu sinne hiekan sekaan, jossa se jotain möngerteli. Hassuja otuksia, tosin se häntä on sellanen piiskamainen ja vähän jopa pelottava :D





Koska Cape Range on luonnonpuisto, niin se on yritetty pitää mahdollisimman luonnonmukaisena paikkana. Leirintäalueella ei ollut mitään mukavuuksia kompostivessan lisäksi ja vesihanoja oli ainoastaan yksi. Onneksi se hana oli ihan meidän leiripaikan vieressä, niin ei tarvinnu ajella kymmeniä kilometrejä että sai vähän huuhdottua meriveden suolaa pois iholta.


 Mutta, kuten voitte arvata, mitähän muita otuksia se koko puiston hana vetää kuivassa luonnonpuistossa puoleensa? Totta kai siellä siis oli pikkulintuja pyörimässä raikkaammassa vedessä, mutta ekalla kerralla bongattiin sieltä myös emu! Ihan helekutin iso tirppa, ei voi muuta sanoa :D Oli siellä myös paljon tämmösiä pomppiaisiakin..
 




 Ilta menikin sitten leiripaikalla auringonlaskua katsellessa ja SuomiPopin aamulypsyn podcasteja kuunnellessa :D


HUOMENTAAAA!!



Seuraavana aamuna lähdettiin käymään majakalla. Pällisteltiin siellä maisemia hetken aikaa kun joku tuli sanomaan ”tuolla on muuten valaita”. MITÄÄ? Heti kyttäämään pienintäkin vedessä tapahtuvaa liikettä ja hiljalleen niitä alkoi näkymään! Eihän ne mitenkään hirmu hyvin näkyny kun ne oli sen verran kaukana, mutta aika hienoa oli nähdä kun niitä pomppi siellä silloin tällöin. Ihan mahtavaa :)









Yhtenä päivänä löydettiin ihan sattumalta iiiiiiso hiekkadyyni, jonne oli tottakai pakko päästä leikkimään :D







Vietettiin siis muistaakseni kolme yötä yhteensä Exmouthissa. Aika meni ihan hirveän nopeasti, varmaan vaan sen takia kun oli niin upeat maisemat ja tekemistä. Välillä oli vähän liian kylmä, koska tuuli oli välillä ihan jäätävä, mutta päivällä tarkeni ihan hyvin shorteissa ja topissa. Pääasiassa mieleen jäi upea meri, rannat, kengurut ja muutenkin se luonto. Exmouth on miun mielestä ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, joten jos joku liikkuu Länsi-Australiassa niin kannattaa mennä! Ei tuu kovinkaan kalliiksi käydä siellä, ainakin jos on vaan oma auto käytössä. Cape Rangeen meneminen maksaa 11$/auto ja kolme yötä makso muistaakseni n. 40$ yhteensä.




Kolmen yön jälkeen lähdettiin yllätysyllätys ajamaan taas eteenpäin, seuraavana kohteena Monkey Mia!

ps. isot synttärionnet isälle, tänään pyöreitä vuosia! :) <3