torstai 6. elokuuta 2015

Rinkka

Rupesin tuossa jokin aika sitten katsomaan netistä uusia ja käytettyjä rinkkoja sekä vaelluskenkiä. Pikkuinen tuskanhiki rupesi puskemaan selatessa kun markettikamaa laadukkaammat rinkat maksaa luonnollisesti rapsakoita satasia. Käytettynä toki löytyy halvemmalla, mutta silti hintaluokka pyörii yleensä kolmenumeroisissa lukemissa. Viime reissulla oli mukana säästöbudjetilla Clas Ohlsonilta ostettu Asaklitt-rinkka, joka maksoi silloin tarjouksessa ollessa noin 50-60€. Rinkka vaikutti laadukkaammalta kun jotkin urheiluliikkeiden rinkat, esim. vetoketjut ja saumat tuntuivat ihan hyviltä. Normaali hinta oli muistaakseni jotain 100€.

Tottakai tuohon hintaan ei voi olettaa saavansa mitään huippulaatua, mutta pakko sanoa, että yllätyin, miten hyvin se kesti. Taisin aiemmin jo kirjoittaa, että Laosissa rinkan olkahihnalle kävi kyllä hieman köpelösti. Rahanahne tuktuk-kuski jätti meidät ennen keskustaa, sovitusta poiketen, nosti n. 20 kg painavan rinkan tuktukin katolta yhden olkahihnan varassa, jolloin kuului pahaenteinen "riiiits" ja olkahihnan ommel petti, eikä kuski tietenkään myöntänyt hajottaneensa mitään. Kohautteli vain olkiaan ja lähti kiireenvilkkaa takaisin bussiasemalle hakemaan uusia maksumiehiä. Ehkä jonkun laadukkaamman rinkan hihna olisi saattanut kestää, mutta kyllä siinä vaiheessa on ompeleet aika tiukilla rinkassa kuin rinkassa. Majoituspaikasta löytyi onneksi ompelutaitoinen työntekijä, joka sai kyllä tehdä töitä todella reippaasti, että sai KÄSIN ommeltua hihnan takaisin paikoilleen. Se ommel kestikin sitten koko loppureissun.


Eli yllättävän hyvin tuommoinen halpisrinkkakin kesti n. 11 kuukauden reissun, vaikka oli kovassa käytössä. Ja se kesti kyllä toisenkin, kuukauden mittaisen reissun, kun Jari kävi viime vuoden lopulla lievittämässä koti-ikävää Aasiassa :D Hyvä ostos siis oli, mutta silti halusin uuden matkakaverin tulevalle reissulle. Rinkassa kulkee kuitenkin koko maallinen omaisuus, niin olisi ihan kiva, että rinkkaan voisi luottaa hieman enemmän. En edelleenkään pihinä ihmisenä halunnut ostaa uutta, laadukkaampaa rinkkaa (ei ehkä paras säästökohde, muttaaaa...) niin laitoinpa tori.fi:n ilmoituksen. 

Tori.fi on kyllä pelastanut monesti, sillä sieltä olemme löytäneet kaikki kolme vuokra-asuntoa, jotka meillä on Joensuussa ollut. Niinpä se pelasti nytkin. Laitoin ilmoituksen tiistaina aamulla ja keskiviikkoiltana kannoin uuden kampsäkin kotiin. Kriteereinä oli koko, 55-65 l, hyvät säädöt, alhaalla erillinen tasku, josta välipohja isoimpaan osaan ja edestäavattavuus. Kävin katsomassa eilen illalla kaksi rinkkaa, toinen oli valitettavasti iäkkäämpi Jotos, jota ei saanut edestä auki ja tuoksu oli lievästi sanottuna ummehtunut. Toinen puolestaan oli Haltin rinkka, josta ei ollut paljoa odotuksia sen edullisen hinnan vuoksi, 30-40€. Jotoksen katsomisen jälkeen oli sellainen olo, että eipä tainnut vielä mitään rinkkaa löytyä. Hyvin kuitenkin kävi, koska Halti oli paremmassa kunnossa kuin oletin! Tosin yksi "pikkuinen" vika siinäkin on; rupesin sovittamaan rinkkaa, niin olkahihnan alaosa irtosi kun hihna oli katkennut. Hupsista. Oli myyjällekin hieman nolo tilanne, ei kuulemma ollut huomannut sitä tarkistaessaan rinkan kuntoa. Lantiovyö ja muut säädöt tuntuivat kuitenkin olevan ihan ok, vaikka rinkkaa ei pitäisi sovittaa tyhjänä, eikä varmaan rikkinäisellä olkahihnallakaan :D Myyjällä oli toinenkin Haltin rinkka, joka oli kokoa L, ei säädettävissä, joten se jäi suoraan vaihtoehdoista pois. Koska edelleen koitan säästää kaikessa mahdollisessa, kysyin alennusta rikkinäisen hihnan vuoksi ja loppuhinnaksi tälle Halti Green 65:lle jäi päätähuimaavat 20€ :D

  
Kotona huomasin, että irtonainen hihna ei ollut muutenkaan täysin kunnossa. En tiedä mitä sille on oikein tapahtunut, mutta kiristyshihna rispaantuu käsiin. Toinen puoli on kunnossa, mutta se rikkinäinen pitää vaihtaa. Toinen rintaremmi on myös korvattu kuminauhalla, joka on täysin eri korkeudella kuin sen vastakappale. Tämmösiä pikkujuttuja tulee tietysti vastaan käytettyä ostaessa, mutta onneksi Jarin äitillä on kunnon ompeluvälineet ja hän tietää miten hihnat kannattaa kiinnittää, eli rinkan kiikutus sinne tässä joku päivä. Mieluummin korjautan Haltin rinkan toimintakuntoon kuin mietin, että kestääkö Asaklitt enempää ja Haltissa on paaaaljon paremmat pehmusteetkin lantiovyössä. Eihän tuo Halti mikään parhaimman näköinen ole, mutta hyvähän se on, eipähän vorot kiinnostu ehkä niin herkkään tuommoisesta kuin jostain tuliterästä Haglöfsin rinkasta :D

Kenkiä etsin myös, sainkin tarjouksia esim. Helsingistä, mutta en uskalla ostaa kenkiä sovittamatta. Olisivat olleet vain pari kertaa käytetyt, mutta ehkä hieman liian isot. Turhalta tuntui ostaa riskillä, sitten olisi pitänyt saada ne itse myytyä eteenpäin, jos eivät olisi sopineet. Jostain mielenperukoilta tulikin sitten mieleen, että miullahan on jo vedenkestävät kengät. Joskus ostin kirpparilta (ylläri) Salomonin gore tex -kenkulit ja nehän välttää ihan mainiosti. Netistä Uuden Seelannin tarinoita lukiessa on tullut vastaan tieto, että vaelluskengät saatetaan ottaa tullissa pois, mikäli niissä on muun mantereen multaa tai muita jäämiä. Ymmärrettävää, sama juttu on Australiassa. Ovathan ne maantieteellisesti niin eristyksissä, että ei kannata ottaa riskejä. Joissain tapauksissa tulli on puhdistanut kengät huolella ja antanut sitten takaisin. Itse ajattelin, että ne kirppiskengät voi sitten poislähtiessä jättää suoraan sinne, säästänpähän siinäkin kun en osta hinnakkaita, uusia popoja :D

Pikkuhiljaa homma menee eteenpäin ja asiat valmistuu. Oon yrittäny jakaa asioita järjestyksessään eri viikoille, ettei loppuvaiheessa tule kauhea kiire. Nytpä onkin enää 17 viikkoa töitä, vastahan se oli 25! Hurjaa. Ihanaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti