keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Time is running out

 Puoli vuotta sitä on kohta odotettu ja nyt on jäljellä enää kaksi viikkoa. Tasan kahden viikon päästä ollaan jo irrottauduttu Suomen maalta ja ajatus siitä tänä aamuna tihkusateessa töihin kävellessä tuntu aika mukavalta ;)


    
Pikku flashback Laosista, jossa maisemat näytti pari vuotta sitten tältä:



keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Miksimiksimiksi?

Kun kerron ihmisille, että olemme lähdössä reissuun, reaktiot vaihtelevat paljon. Toiset ovat ihmeissään, jotkut innoissaan, muutamat vain jäävät katsomaan. Ilmeet vaihtelevat kulmien kurtistamisesta silmien laajenemiseen lautasen kokoisiksi. Hetken juttelun jälkeen moni käy kysymään, että minkäs takia lähdette ja onko siellä töitä odottamassa. Monelle tuntuu utopistiselta ajatukselta lähteä reissuun ilman varsinaista suunnitelmaa tai päämäärää ja kaikista järkyttävintä on ehkä se, ettei työpaikkaa ole tiedossa. Se pelottaa ja särähtää korvaan. Onhan se hyppy tuntemattomaan, ajatuksena ehkä alussa pelottava, mutta todellinen aikatauluttomuus/suunnittelemattomuus on minusta huumaavan ihanaa. Nyky-yhteiskunnassa jokaisella oletetaan olevan päämäärä, tavoite, konkreettinen asia, jota päin mennä. Tulevaisuuden suunnitelma. Kun sitä ei ole, niin ihmetellään, että olettepas rohkeita kun lähdette. Pitää olla se kiintopiste, jonne palata päivittäin ja kun siitä poiketaan, se on kummallista.


Toinen suuri asia, joka tuntuu puhuttavan ihmisiä ainakin omien korvien ollessa muualla, on raha. Ihmetellään, olemmeko voittaneet lotossa vai miten voi olla varaa lähteä. Kuka sponssaa? Tämä onkin hirmuisen suuri ja vaiettu salaisuus, jonka nyt paljastan: palkka yhdistettynä säästämiseen. Ihan ikiomilla säästöillä lähdetään, keneltäkään ei olla pyydetty senttiäkään, eikä rahaa ole tulossa reissun aikana mistään, ellei tehdä töitä. Viime viikkoina uutisiin on pompsahtanut matkakuume-blogi , jossa suomalainen pariskunta matkusti maailmalla vuoden pienen tytön kanssa. Heilläkin oli kirjoitus blogissa siitä, miten vain ökyillä on varaa matkustaa. Todellisuudessa mekin olemme kaukana mistään ökyistä, totuus piilee säästämisessä. Kun tyytyy siihen mitä on, ostaa vain täysin tarpeelliset asiat, rahaa jää helpostikin säästöön. Tai ainakin minulla jää, vaikka palkka ei kummoinen olekaan. Ruokalaskussa emme tosin ole käyneet pihistelemään vaan ostaneet aivan samalla tavalla kuin aiemminkin sapuskaa, vaikka se onkin aika tyyristä tällä hetkellä. Kaikki muut ei-niin-tarpeelliset ostokset ovat jääneet hyllyyn, kuten vaatteet, kengät, laukut, kosmetiikat ym. Hyvin ollaan pärjätty ilmankin, enkä muutenkaan ole kova shoppailemaan. Mieluummin käytän vuodenvaihteessa 10€ päivän elämiseen (majoitus, ruoat + huvit) Aasiassa ja otan tällä hetkellä omat eväät töihin, kuin että kävisin lounastamassa jossain ravintolassa. Pienistäkin säästöistä kasvaa suuri summa kun katsotaan isolla aikavälillä. 


Jari löysi eilen netistä artikkelin (http://www.huffingtonpost.com/yourtango/its-totally-fine-to-blow-_b_8113126.html), jossa tutkimuksen mukaan kokemukset tuovat enemmän onnea kuin materiaali. Artikkelissa kerrotaan mm. siitä, miten materia voi tuoda hetkellisen onnen/ilon tunteen, mutta hiljalleen materiaan tottuu ja siitä saatu ilo haalistuu. Tätä verrattiin kokemuksiin, joita esim. matkustaessa kertyy. Muistot säilyvät mielessä ja niitä muistellaan vielä pitkään itse matkan jälkeenkin. Mietippä itse, kumpi tuo pidempiaikaisemmat muistot: vuosi sitten ostettu uusi televisio vai vuosi sitten tehty lomamatka. Kyllä se lomamatka usein jättää enemmän muistoja ja ilon aiheita. Joidenkin ostosten jälkeen tulee morkkis; tuli maksettua ehkäpä liikaa tai jopa tehtyä täysin turha ostos. Ikinä en kuitenkaan ole katunut matkustamista, koska ajattelen sen sijoituksena itseeni. Artikkelissa mainittiin myös siitä, että kokemuksista muodostuu osa omaa identiteettiä, kun taas materia pysyy erillisenä osana ihmistä.


Nyt on jäljellä nelisen viikkoa töitä ja lähtöön on viisi viikkoa. Pieni paniikinpoikanen kytee, koska kohta pitäisi oikeasti käydä kyselemään kaupoista pahvilaatikoita ja aloittaa pakkaaminen. Suurimmalle osalle tavaroista on mietitty säilytyspaikka, mutta nytpä tämä ei olekaan niin yksinkertaista kuin ”normimuutossa”. Normaalisti tavarat pakataan ja viedään paikasta A paikkaan B lähestulkoon kerralla. Nyt tavarat viedään paikkaan A, B, C, D ja E ja osan tulee kestää pakkasta/viileää/hiiriä ja tavaroita viedään silloin kun on aikaa. Jippikaijee. Tulee muuten mielenkiintoisia viikkoja kun hiljalleen tavarat viedään muualle, eilen lähti olohuoneen pöytä uuteen kotiin, niin parvekkeen pöytä tuuraa nyt olkkarin pöytää :D